Vaihdossa Espanjassa

Lähdin Espanjaan harjoitteluun helmikuun lopussa. Tein vanhustenhoitotyön harjoitteluni Xanit international hospitalissa, joka sijaitsee Benalmadenassa, noin 20 kilometriä Malagasta. Harjoitteluni tapahtui kahdessa osassa, joista ensimmäisen osan tein sairaalan ensiapu/ tarkkailuosastolla ja toisen osan suoritin sairaalan vuodeosastolla.

Harjoittelun ensimmäinen osa

Ensimmäinen harjoittelupäivä oli lyhyt tutustumispäivä sairaalaan. Saavuin aamulla aikaisin sairaalan aulaan ja odottelin siellä harjoittelustani vastaavaa ohjaajaa, joka lopulta puolen tunnin odottelun jälkeen saapui paikalle. Lähdimme kiertämään ensiksi sairaalan yleisiä tiloja ja samalla hän näytti minulle muunmuassa taukotilat, kahvilan ja pukuhuoneet. Seuraavaksi katsoimme eri osastot läpi ja lopulta menimme enisapuosastolle, jossa minun oli seuraavana päivänä tarkoitus aloittaa. Ensiapuosaston hoitajat vaikuttivat mukavilta ja toivottivat minut tervetulleeksi. Lähdin iloisin mielin kotiin.

Sitten koitti ensimmäinen varsinainen työpäivä sairaalassa. Saavuin aamulla sairaalaan ja olin aivan hukassa, pukuhuonetta ei meinannut millään löytyä eikä myöskään englantia puhuvaa työntekijää jolta kysyä neuvoa. Lopulta pukkari löytyi ja sain vaatteet vaihdettua ja menin osastolleni. Tänään osastolla ei ollut ketään samaa työntekijää kuin edellisenä päivänä kun olin siellä käynyt esittelemässä itseni. Hoitajat eivät edes tienneet tulostani sinne. Eikä tämän päivän hoitajaista kukaan puhunut englantia muutamaa sanaa enempää. Päivä kului lähinnä katsoen kun hoitajat tekivät töitään ja puhuivat keskenään. Tästä päivästä jäi todella huono kuva ja tuntui hieman ärsyttävältä. Ensimmäinen viikko kului hitaasti, sillä samat hoitajat olivat loppuviikon ajan aamuvuorossa kanssani, oli todella vaikea tehdä tai oppia yhtään mitään kun ei ollut yhteistä kieltä. Perjantaina oli todella huono fiilis koko harjoittelusta ja tuntui inhottavalta ja yksinäiseltä. Viikonloppu tuli todellakin tarpeeseen.

Maanantaina kuitenkin palasin positiivisella asenteella takaisin ja ilokseni huomasin henkilökunnan vaihtuneen. Yksi hoitajista puhui todella hyvää englantia, joten aloin olemaan suurimmaksi osaksi hänen kanssaan töissä. Toisen viikon aikana pääsin tekemään jo paljon kaikenlaista, muun muassa kanyloimaan, ottamaan verinäytteitä sekä pistämään lihaspistoksia. Verinäyte otettiin hieman erilailla kuin Suomessa, sillä täällä tehtiin niin, että verta otettiin yleensä 20 ml:n ruiskuun josta se sitten ruiskutettiin tarvittaviin koeputkiin. Eroavaisuuksia oli myös monissa muissa asioissa, kuten yksi merkittävä ero oli aseptiikka. Täällä tuntui käytäntönä olevan se että, kunhan hanskat on kädessä kaikki on aseptisesti puhdasta. Eikä esimerkiksi käsidesiä käytetty koskaan. Toinen viikko kului ensimmäistä viikkoa huomattavasti nopeampaa ja viikonloppuna odotin jo seuraavaa maanantaita innolla.

Seuraavana maanantaina koin iloisen yllätyksen, sillä osastolleni oli tullut toinen suomalainen harjoitelija. Oli todella kiva vaihtaa kuulumisia ja keskutella asioista jonkun toisen samassa tilanteessa olevan kanssa. Lisäksi tämä oli henkisesti todella kiva asia, sillä ensiapuosastolla oli paljon hetkiä, kun ei ollut mitään tekemistä ja suurin osa hoitajista keskustelivat tällöin espanjaksi keskenään henkilökohtaisista asioistaa ja minulla oli ollut aiemmin todella ulkopuolinen olo, joten nyt oli kiva kun sai itsekin jutella tällaisina hetkinä jonkun toisen kanssa. Pian aloimme työskentelemään kahdestaan työparina, espanjalaisen ohjaajan ohjeiden mukaan. Kävimme vuoronperään ottamassa potilailta perusmittauksia ja lääkkeet jaoimme puoliksi. Toimenpiteitä teimme myös vuoronperään, mutta menimme aina yleensä yhdessä potilaan luokse ja toinen aina avusti toista. 

Ensiapuosastolla pääsin harjoittelemaan todella paljon kädentaitoja ja tuntui että harjoittelusta oli jäänyt paljon käteen. Olin myös päässyt näkemään monia erilaisia tilanteita. Miinuksena täytyy sanoa, että monien potilaiden kohdalla jäi osittain kysymysmerkiksi muun muassa heidän sairaushistoriansa ja osan potilaiden kohdalla jäi myös osittain epäselväksi mikse he edes olivat tulleet osastolle ja mihin he sieltä matkaavat. 

Harjoittelun toinen osa

Harjoittelun toinen osani tapahtui sairaalan vuodeosastolla. Osaston potilaista suurin osa oli vanhuksia, jotka olivat koko harjoitteluaikani osastolla. Mutta joukkoon mahtui myös väillä nuorempia potilaita, jotka kävivät osastolla vain muutamia päiviä. 

Jo muutaman päivän kuluessa huomasin kuinka paljon helpompaa työskentely tällä osastolla oli sen rutiinien puolesta. Osastolla oli tottakai tietyt rutiinit jotka tehtiin joka päivä, kun taas ensiapuosastolla ei koskaan tiennyt mitä milloinkin tapahtui. Vuodeosastolla päivä alkoi lääkkeiden jakamisella ja peruselintoimintojen mittaamisella. Tämän jälkeen kävimme aamupalalla. Seuraavaksi valmistelimme päivälääkkeet, jonka jälkeen lähdimme viemään ne. Sitten mitattiin verensokerit ja pistettiin insuliinit. Loppu päivänä hoidettiin juoksevia asioita kuten, kanyyleiden suojien vaihtoja ja puhdistuksia, haavojen hoitoja, EKG:n mittauksia sekä muuta sen sellaista.

Tällä osastolla pääsin jo aika pian tekemään itsenäisesti tehtäviä, niin että ohjaaja vain katsoi vieressä. Loppu päivänä jolloin hoitajat aloittivat kirjaamisen, he yleensä hyödyntivät minua juoksevissa asioissa ja näin minulla oli lähes kokoajan jotakin mitä tehdä. Minulla jäi monista asioista todella varma olo, kuten esimerkiksi kanyloinnista, EKG:n ottamisesta sekä monista muista pikku jutuista. Mutta suurin asia minkä opin oli itsevarmuus erilaisten potilaiden kohtaamisessa ja eri kielellä puhumisessa. Ensimmäisinä päivinä harjoittelussa olin huomattavasti arempi ja hiljaisempi, kun taas loppu ajasta englanniksi potilaiden kanssa keskustelu tuntui todella luontevalta. 

Olisin kaivannut hieman enemmän englannin kielen taitoa sairaalan henkilökunnalta, sillä tuntui että en saanut kaikkea mahdollista irti asioista joita olisin voinut oppia. Minun piti itse nähdä paljon vaivaa asioiden eteen esimerkiksi etsimällä netistä lääkevalmisteiden espanjankielisillä nimillä tietoa, jotta pystyin ymmärtämään mitä mikäkin lääke oli. Mutta kaiken kaikkiaan harjoittelusta jäi todella positiivinen kuva ja koin kasvaneeni paljon. Suosittelen kansainvälistä vaihtoa kaikille siitä vähänkään kiinnostuneille.