Pohdintoja Aurinkorannikon harjoittelusta.

Aurinkorannikon ulkosuomalaiset eläkeläiset ovat kirjava joukko. Osa on ”perinteisiä” eläkeläisiä, jotka ovat eläkepäivien koitettua muuttaneet lämpimään ja kesäisin vierailevat kotimaassa mökkeilemässä. Joukkoon mahtuu myös sairaseläkeläisiä, työkyvyttömyyseläkeläisiä ja jo ennen eläkeikää jonkun syyn takia Espanjaan muuttaneita, jotka ovat jääneet maahan asumaan.

Monella muuton syynä on ollut ongelmat kotimaassa. Moni tuntui olevan paossa jotain ja lähtenyt Espanjaan aloittaakseen uuden elämän. Ongelmat kotimaassa saattoivat olla taloudellisia ongelmia, avioeroa, läheisen kuolemaa, päihdeongelmia, työttömyyttä, yksinäisyyttä ja osa oli muuttanut sairauden takia. Harvassa oli ne ikääntyvät, jotka olivat muuttaneet vain halusta nähdä maailmaa.

Aurinkorannikon ulkosuomalaiset ovat muutenkin erikoinen ryhmittymä, he ikäänkuin elävät omassa Suomi-kuplassaan integroitumatta tai välttämättä eivät edes halua integroitua Espanjan yhteiskuntaan. Moni pitkään asunut ei osaa kieltä eivätkä he koe sitä välttämättömäksi opetella. Varsinkin Fuengirolassa suomalaisyhteisö on suuri ja lähes kaikki palvelut saa suomen kielellä, tarjolla on myös tulkkeja virastoissa asioimiseen.

Suomalaisväestö on tuntumani mukaan monimuotoisempaa kuin vastaavankokoisella paikkakunnalla Suomessa. Sosio-ekonomiset taustat ovat moninaiset kuten myös kotipaikkakunnat Suomessa. Samanlailla kaikki kuitenkin kaipaavat todellista kohtaamista ja keskustelua. Jokainen kaipaa olla kiinnostuksen kohteena. Vanhuksia ei missään nimessä saa pitää tietämättöminä ja heidät kaikki on kohdattava tasavertaisina. Sen olen oppinut, että jokaiselle ihmiselle on hyvä puhua samanlailla eikä muuttaa sanavalintojaan tai intonaatiotaan keskustelukumppanin mukaan. Ihmiset tykkäävät puhua itsestään ja kun heille antaa mahdollisuuden, voi antaa toiselle arvokkaan kohtaamisen kokemuksen. On oltava aidosti kiinnostunut ja mahdollistaa keskustelukumppanille tunne tärkeydestä.

Ikääntyvät tähdensivät Espanjan kulttuurin kohteliaisuussääntöjä ja toisten huomioimista. Sen opittuani, muiden ulkomaalaisten käytös vaikutti jopa töykeältä kohteliaisiin espanjalaisiin verrattuna. Oli ihanaa antaa vanhusten muutenkin opastaa ja opettaa. He opettivat kieltä ja maan yleisiä toimintatapoja. Huumoria viljeltiin paljon! Huumori toimii monessa tilanteessa, jos muuten ei esimerkiksi mene kielellisesti ihan putkeen. Kun hymyilee ja katsoo silmiin osoittaa yhteistyöhalukkuutensa. Pääsin myös haastamaan itseäni heidän kanssaan esimerkiksi johtamalla laulua, jota en ole koskaan tehnyt sekä keskustelemalla kriittisesti maailman asioista. Hyviä ja erilaisia mielipiteitä!

Ulkosuomalaisen kuin myös kotimaassa asuvan ikääntyvän tulisi miettiä vielä hyvässä kunnossa ollessaan miten pitkään pärjää kotona ja mitä vaihtoehtoja sille on, kun kunto ei enää riitä. Haluaako muuttaa Suomeen vai jäädä Espanjaan? Moni ei ole näitä asioita miettinyt ja muutama tapaus tulikin vastaan, jossa henkilö oli joutunut sairaalaan eikä enää ollut paikkaa mihin mennä eikä oikein varallisuuttakaan. Ihminen jää aika tyhjän päälle, jos ei ole suunnitelmaa vanhuuden varalle eikä tukiverkostoa, jonka kanssa sitä toteuttaa. Seurakunnalla on tällöin iso rooli ihmisten asioitten selvittelyssä, joilla ei ole läheisiä paikkakunnalla. Hyvä vanhuus kuuluu kaikille ja sitä tulisi suunnitella etukäteen.