Joskus on vaikeaa kohdata itsensä. Joskus se on hauskaa ja joskus naurattaa. Aina ei kaikkea tahdo kokea uudestaan tai edes muistella niitä.
On olemassa asioita, joista olen sanonut, etten koskaan tai todennäköisesti en ikinä tule tekemään. Näitä ovat olleet mm.
a) ulkomaan vaihto
b) päiväkodissa työskentely
c) englanniksi työskentely
d) auton ajaminen vieraassa maassa
e) saksan kielen opettelu
Edellä mainituista asioista voi olla aikaa kauan tai vähän, mutta niin olen joskus ajatellut tai sanonut. En edes itse tunnista itseäni noista ajatuksista. Aloittaessani amk-opinnot vuonna 2008 en olisi voinut ajatellakkaan jättäväni ystäväni, perheeni ja elämäni Suomessa edes muutamaksi kuukaudeksi. Huonot kesätyökokemukset läpimädästä, nyt jo lakkautetusta päiväkodista kytivät tuoreina mielessä sosionomi-opintojen alkuvuosina. Kielitaitoni pidin silloin niin heikkona ja haaveilin vain täydellisestä brittiaksentista. Autolla ajaminen oli yleisesti ottaen pelottavaa. Saksasta ja saksalaisista oli jotenkin utopistinen kuva härskeinä nahkahousumiehinä olutvaahdot viiksistä valuen.
Nuoruusvuosien jyrkkyys ja mustavalkoisuus, jopa suoranainen tyhmyys ovat karisseet jonnekkin matkan varrella ja elämää siivittävät nykyisin kaksikielinen avomies, koti ja auto Itävallassa sekä 3 kuukauden vaihtoharjoittelu englanninkielisessä Montessori-päiväkodissa takana. Niin se aika vain menee ja ne joskus niin tärkeiksi kuvitellut aatteet ja mielipiteet tuntuvat nyt naurettavilta ja hömpötykseltä - kuinka tietämätön olen ollutkaan! Saksaa ei meikämimmi vielä puhu, mutta puolen vuoden Itävallassa olon ajan päivittäisen asioiden hoitaminen on lähtenyt tällä hauskalla kielellä sujumaan. Toiveissa on valmistumisen jälkeen suunnata oikealle kielikurssille!
Kotiinpaluu koittaa kuukauden päästä. Uusi koti Suomessa valmistuu elokuussa. Marraskuussa pitäisi palauttaa opinnäytetyö. Joulukuussa on tarkoitus saada sosionomin paperit käteen. Ja kaiken tämän tulevan keskellä kykenen vain ajattelemaan, että koska lähdetään uudestaan? Ja minne? Ja mitä siellä voi tehdä? Toki olen matkustellut aiemminkin, mutta vasta nyt pidemmän ajan jälkeen olen ymmärtänyt, että mitä se todella on kun matkakärpänen puraisee. Olen luopunut tuosta "ei koskaan"-sanaparista; sen kanssa on mahdotonta elää jos haluaa ELÄÄ.
Ensimmäisenä harjoittelupäivänä minua pyydettiin vain istumaan paikallani ja seuraamaan tarkasti, kuinka päiväkodin opettajat toimivat lasten kanssa. Minua jännitti; en käytännössä tiennyt Montessorista mitään, englannin käyttö pääkielenä tuntui hyvin haastavalta ja kaikki jännitti niin paljon. Kaikki tämä kuitenkin loppui, kun rähmäinen silmäpari metrin alempaa tuijotti minua hetken hiljaa ja kysyi sitten "which continent are you coming from?"
Sen jälkeen kaikki sujui kuin tanssi. Tietysti joskus joku astuu varpaille, mutta se kuuluu asiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.