maanantai 16. tammikuuta 2017

Meikä on mamu!

Maahanmuuttajalla tarkoitetaan henkilöä, joka on muuttanut asumaan kotimaansa rajojen ulkopuolelle suhteellisen pysyvästi. Henkilö on voinut muuttaa maahan perheen, työpaikan, koulutuksen tai jonkin aivan muun syyn nojalla. (Maahanmuutto.net, i.a.)

Muutin Espanjaan koulutuksen vuoksi, halusin syventää opintojani kansainvälisen työharjoitteluvaihdon kautta. Tiesin alusta lähtien, että tulisin viipymään ulkomailla vain kolmen kuukauden vaaditun ajan, mikä ei tarkalleen ottaen tee minusta maahanmuuttajaa. Kokemus, miltä tuntuu pakata elämä Suomessa lämmitettyyn varastoon ja kerätä matkalaukkuun tarpeellisimmat asiat, antoi ymmärryksen siitä tunteesta kun lähtee maasta.

Saapuminen vieraaseen maahan yöllä, täysin kieltä puhumattomana ja väsyneenä on aikamoinen kokemus. Oudot tuoksut, äänet ja ilmasto vyöryvät kaikki yhtä aikaa päälle, joskus vielä samanaikaisesti innokkaiden poskisuudelmien antajien kanssa. Kun vihdoin saa lasin kalkilta maistuvaa vettä ja pään kovaan tyynyyn, tekee mieli kiittää Luojaa jos rinnalla on rakas ihminen jakamassa kaiken.

Raappana laulaa: Maasta maahana ja maassa maan tavalla. Tämä nousi esiin yhtä kirkkaasti kun paahtava aamuaurinko sopivaa kahvilaa etsiessä. Espanja on yksi niitä maita, jossa paikalliset ihmiset pitävät hyvin pitkälti kiinni omasta kielestään. Ja hyvä niin se on upea kieli. Myös paikallisten tavat kuten siestan vietto, avoin keskustelu ympärillä oleville ihmisille ja tietynlainen rentous asioiden hoidossa: Katsotaan kun ehditään ovat ihania asioita. Sen sisäistäminen kaltaiselleni pohjoismaiselle, välistä hieman liikakin, tehokkuuden kannalta ajattelevalle ihmiselle oli ensimmäisinä päivinä vähän liikaa.

Asuin Costa del Solilla Fuengirolassa, jossa asioiden hoito suomalaisille on tehty verrattain jopa naurettavan helpoksi. Jos tiedät minne mennä. Ensi hätään matkapuhelinliittymän ja nykyisin elintärkeää mobiilidataa voit hakea suomenkielellä palvelevasta liikkeestä, jonne jonottaessa voit kipaista hakemaan Fazerin sinistä tai miksei Lonkeroakin lähipuodista. Suomalaiset vastaavat suomalaisten tarpeisiin. Hätähän sitä saattaa tulla päivä ilman kahta elämän tärkeintä sinistä. Espanjassa on kuitenkin maan tavat ja ongelmiin joutuminen maassa saattaa koitua ulkomaalaiselle vieraalle hyvin hankalaksi. Kielitaidottomuus ja byrokratian mutkat aiheuttavat tuskaa. Ja täällä byrokratia on viety aivan uudelle tasolle. Kansaineläkelaitoksen vaatimat liitetiedostot on lastenleikkiä.

Suomen valtio tukee monin tavoin maahan muuttavia ihmisiä heidän kotoutumisensa helpottamisessa. Kaikkeen ei kuitenkaan valtio pysty, eikä mielestäni tarvitsekaan. Parhaiten maahanmuuttajan tuen ja avun tarpeet tietävät maahanmuuttajat itse.  Ulkomailla elävät suomalaiset tykkäävät verkostoitua. Facebookin expats- tai suomalaiset ulkomailla ryhmissä ihmiset jakavat tietonsa ja halunsa tutustua sekä auttaa toisia samassa tilanteessa olevia. Jokainen on ollut itse joskus samassa tilanteessa.


Tulevaisuudessa toivoisin edellä mainitun kaltaisen yhteishengen näkyvän enemmän myös kotimaani toiminnassa koskien maahanmuuttoa. Ihminen on kokonaisuus, jonka kaikkiin tarpeisiin vastaaminen on ulkopuoliselta taholta haastavaa. Kaivataan ihmistä ihmiselle: yhdessä tekemällä ja vertaistukea antamalla saadaan varmasti parempia tuloksia aikaan, kuin sillä, että jokainen pysyy omassa nurkassaan. Yhteisistä lähtökohdista käsin ratkaisujen etsiminen ongelmiin on paljon antoisampaa. Osa puuttuvasta tuesta ja avusta, mitä kaivataan löytyy varmasti meistä muista mamuista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.