Aivan mahtava harjoittelu Ateenan auringossa

Kreikka on muuten hyvä maa, mutta ongelmia tuntuu olevan. Pakolaistyö on ollut jo pitkään mielessä. Tämä oli minulle kolmas kerta, kun osallistuin Kreikassa tehtävään pakolaistyöhön, enkä kyllästynyt vieläkään. Ateena on monikulttuurisuuden kannalta mielenkiintoinen kaupunki, koska kaupungissa asuu tuhansia pakolaisia todella monesta Afrikan ja Aasian maista, sekä paljon ihmisiä on tullut asumaan Kreikkaan myös Euroopasta ja muista maista. Pakolaisleirit ovat täynnä ja jopa kreikkalaisiakin joudutaan majoittamaan pakolaisleireillä, heikon taloustilanteen vuoksi. Paperittomiakin pakolaisia on todella paljon, eivätkä he voi majoittua edes epämukavilla pakolaisleireillä, koska he ovat paperittomia. Myös Kreikan vankiloissa on paljon pakolaisia, koska he tulevat laittomasti maahan. Suurin osa sadoista harjoittelupaikkani kävijöistä oli persiankielisiä ja keskus tunnettiin kristillisenä paikkana, jossa on lämmin henki aina. Suosittelen tätä harjoittelupaikkaa ehdottomasti kaikille ja minulla oli ilo tehdä yhteistyötä luokkatoverini Aleksin kanssa. Lisätietoja paikasta löytyy esim. http://www.helpinghands.gr/

Olen niin iloinen, kun koulu auttaa menemään tämmöiseen harjoitteluun. Olin osana monikulttuurista työryhmää ja opin joka päivä lisää eri kulttuureista. Työpaikalla yhteisenä kielenä toimi englanti ja monet pakolaisetkin opettelivat englantia, niin tämä oli mahtava paikka oppia sitä lisää ja harjoitella myös toisten kanssa, joille englanti ei ole ensisijainen kieli. Opin myös muutaman sanan kreikkaa, daria, farsia, arabiaa, urdua ja saksaa. Olen itse kokenut vaikeuksia kielten oppimisen kanssa, mutta tämä oli mitä parhain paikka opetella. Oli upeaa miten pakolaiskeskuksella ihmiset monista eri maista tekevät hyvää ja toimivaa yhteistyötä. Keskuksella sai tuntea itsensä, kuin osaksi perhettä ja monet pakolaisistakin kehuivat mahtavaa työryhmää ja ihanaa ilmapiiriä.

Pakolaiset olivat todella kokeneet kovia ja Kreikkakin oli heille, kuin epävarma välitila. Yksi tärkeimmistä tehtävistä oli kuunnella heidän elämästään ja välillä tarinat olivat ihan uskomattomia, mutta tosia. Ihailen monien pakolaisten kulttuurissa etenkin vieraanvaraisuutta, koska kun kävin heidän luonaan, niin he tarjosivat heti vähintään teetä ja ottivat vastaan, kuin parhaan ystävänsä. Jopa pakolaisleirillä, jossa he asuivat teltoissa. Englanninkielen ja kulttuurikompetenssin lisäksi opin myös paljon lisää ihmisten ajatuksista pakolaisia kohtaan ja siitä, miten pakolaisten arki toimii Kreikassa. Vietin paljon aikaa eri maalaisten pakolaisten kanssa myös vapaa-ajalla ja sain pari hyvää marokkolaista ja pari hyvää pakistanilaista ystävää Ateenasta. Tutustuin myös lisää siihen, miten pakolaisten kristilliset yhteisöt toimivat Ateenassa ja miten eri yhteisöt tukevat pakolaisten elämää kokonaisuutena.

Sain opetella myös sitä, miten tuottaa pettymystä ja sanoa ei pakolaisille, jotka todella tarvitsevat apua. Pakolaiskeskuksella oli noin kymmenhenkinen työryhmä ja parissa viikossa saattoi käydä noin 400 eri pakolaista. Olin muutaman kerran keskuksen portilla päästämässä ihmisiä ulos ja sanomassa sisääntulijoille, että emme voi nyt auttaa. Jouduin myös tuottamaan pettymyksiä, kun pesin miesten pyykkejä viikoittain ja monesti pyykkiä tuotiin niin paljon, ettei aika riittänyt kaikkeen. Kaikki apu harjoittelupaikalleni on tervetullutta ja työ perustuikin hyvin pitkälle vapaa-ehtoisiin ja tuleviin lahjoituksiin. Työryhmässä kaikki puhalsivat yhteen hiileen ja oli mukavaa olla osana ryhmää. Vietin harjoittelun aikana paljon aikaa rukoillen ja reflektoiden. Ajatukseni siitä, että tahdon toimia pakolaisten parissa jatkossakin vahvistui ja oma arvopohjani Jeesuksen seuraajana vahvistui.

Jaoin elämää monien pakolaisten kanssa ja kerroimme kotimaistamme. Tapasin myös muutaman, jotka olivat käyneet Pohjoismaissa ja muutaman, jotka halusivat tulla sinne. Pohdin sitä, miksi esimerkiksi Suomi ei ota enempää pakolaisia. Kohtasin paljon ihmisiä, jotka olivat tulleet yksin Kreikkaan ja perhe oli muualla. Kohtasin myös ihmisiä, joiden perhe oli hylännyt kristityksi kääntymisen takia ja jonkun, jonka perhe oli kuollut kristittyjen vainoissa. Monesti tällaiset kokemukset saavat ihmisen epätoivoisiksi ja pakolaisuus on muutenkin turhauttavaa, kun ei ole paljoa, mistä pitää elämässään kiinni. Minulla on kuitenkin kristittynä toivo, mikä voi antaa rauhan ihmisen sydämeen ja siksi uskon voivani auttaa niitäkin ihmisiä, joilla on kaikista epätoivoisin elämäntilanne. Tapasin myös pakolaisia, jotka myivät huumeita ja kaikkia tarinoita en halua tässä edes kertoa, mutta olen hyvin kiitollinen. Tästä harjoittelusta riittää pureksittavaa vielä pitkäksi aikaa ja ikävä jäi monia ihmisiä. Koen olevani nyt paljon vahvempi ja valmiimpi ammatilliseen työhön pakolaisten parissa ja muutenkin kohtaamaan ihmisiä. Kiitos Diak. Kiitos mahtava Heria Voithias pakolaiskeskus. Ja kiitos myös Sekl:ille, joka auttoi minua saamaan mahtavan harjoitteluohjaajan Ateenasta.