Kolme kuukautta, kaksi maata ja useita kaupunkeja- Kutinan seurakunta, Kroatia

Dobar dan! Olen sosionomi-diakoniaopiskelija Helsingin toimipisteestä ja suoritan työharjoitteluani Medialähetys Sansalle Kroatiassa pienessä Kutinan kirkossa, joka on maan yksi harvoista evankelis-luterilaisista kirkoista. Tällä hetkellä kirkkoherrana ja Kroatiassa lähetystyöntekijänä toimiva suomalainen Elina Braz de Almeida on ohjaajani. Hänen lisäkseen kirkossa on yksi palkattu työntekijä, joka on vastuussa kirkon medialähetystyöstä. Osana kirkkoa toimii myös M18-tanssiryhmä, joka tekee etsivää nuorisotyötä ja ryhmän johtaja, Thiago Braz de Almeida, on ohjaajani aviomies. Tanssiryhmä järjestää tanssitunteja, joihin ovat tervetulleita kaikki ikään tai taustaan katsomatta. He järjestävät myös nuorisoiltoja Kutinan keskustassa, joihin kutsutaan erityisesti uusia nuoria, jotka eivät ole liittyneet osaksi seurakuntaa tai jotka eivät ole aktiivisesti mukana sen toiminnassa. Ryhmän nimi tulee Matteuksen evankeliumista luvusta 18, jossa Jeesus kertoo tarinan sadasta lampaasta, joista yksi katoaa ja jota paimen lähtee etsimään tuodakseen sen takaisin kotiin.

Kutinan luterilainen kirkko.

Ulkona Kutinan keskustasta.

Kutinan ammattikoulun seinusta.

Kutinan kevät!

Alun perin matkani oli tarkoitus suunnata Isoon-Britanniaan (ja sitten Saksaan ja sitten Tšekkiin), mutta erilaisten ongelmien vuoksi en päässyt lähtemään. Sitten harjoittelukoordinaattorini otti minuun yhteyttä ja kysyi, josko olisin kiinnostunut Kroatiasta. No, miksen! En tiennyt ennen lähtöä maasta mitään, lukuun ottamatta muutamaa YouTubesta katsomaani kielikylpy-videota, joten lähteminen jännitti. En myöskään koskaan aikaisemmin ollut matkustanut yksin ulkomaille tai ollut näin kauaa poissa kotoa. Jätin Suomeen muutamia henkilökohtaisia asioita, jotka liittyvät henkiseen hyvinvointiini ja pelkäsin näiden asioiden vaikuttavan negatiivisesti työharjoitteluuni. Työharjoittelun suorittaminen ulkomailla tuo jo itsessään omat haasteensa, koska vieraassa kulttuurissa asuminen on useimmille ainakin alussa raskasta. Tästä syystä oman henkisen kuorman tuominen uuteen ympäristöön ei välttämättä ole paras idea. Omalla kohdallani se kuitenkin on ollut toimiva ratkaisu, koska olen oppinut paljon uutta itsestäni tällä matkalla enkä ole kokenut omia ongelmiani sen suuremmiksi kuin ne ovat Suomessakaan. Olen onnistunut ajattelemaan, että harjoittelu kestää vain kolme kuukautta, joten otan siitä kaiken irti.

Splitin rannikkoa.

Yleisnäkymä Splitistä!

Kosketa patsaan kultaista varvasta- toiveet toteutuvat!

Olen kasvanut harjoitteluni aikana henkisesti paljon ja löytänyt uusia puolia itsestäni. Suomessa olen paljon tietokoneella ja olen vain haaveillut siitä, että lähtisin matkustamaan muihin maihin ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Olen aina kuvitellut, että en ole riittävän rohkea toteuttamaan unelmiani. Kroatiassa olen huomannut, että olen paljon rohkeampi kuin olen kuvitellut. Olen uskaltanut lähestyä vieraita ihmisiä vieraalla kielellä ja olen tullut ymmärretyksi. Tilanteita, joissa minun on ollut vaikea ymmärtää seurakuntalaisia, on ilmennyt useita, koska suurin osa Kutinan seurakunnan aktiiveista ei puhu englantia. Olen yrittänyt opetalla hieman kroaattia, heidän äidinkieltään, mutten ole kolmessa kuukaudessa päässyt perusteita ja yksittäisiä fraaseja pidemmälle. Paikalliset ovat kuitenkin iloisia siitä, että yritän ja olen itsekin huomannut, että virheiden tekeminen ei ole millään tavalla huono juttu, vaan niistäkin oppii.

Toinen asia, jonka olen täällä itsestäni huomannut, on kykyni sopeutua erilaisiin tilanteisiin. Aikaisemmin olen pitänyt itseäni melko mukavuudenhaluisena, sillä olen esimerkiksi aina pelännyt hyönteisiä ja lämmin suihku on ollut itsestäänselvyys. Kroatiassa erilaisia hyönteisiä vilisee ulkona (ja sisällä) varsinkin myöhemmin keväällä melko paljon, joten lukkien ulos heittäminen on ollut melkein jokapäiväistä rutiinia. Lämmin suihkukaan ei ole aina mahdollinen, kuten jo ensimmäisenä päivänä huomasin, sillä huoneessani on kuumavesivaraaja. Toisin sanottuna ei ole hyvä seistä kuuman veden alla muutamaa minuuttia kauempaa, jos haluaa ehtiä pestä kaikki paikat. Skandinavian ulkopuolelle on hyvä välillä astua, koska kaikissa maissa ei ole yhtä laadukkaita asumisoloja ja sosiaalijärjestelmässä saattaa olla paljon aukkoja. Kroatiassa olen huomannut, että sosiaaliturva ei kaikkien ihmisten kohdalla toimi. Työttömyyttä on maassa paljon, joten esimerkiksi Kutinassa monet ihmiset turvautuvat kirkon tarjoamaan apuun. Eroja näkyy esimerkiksi asumismuodoissa, sillä olen harjoitteluni aikana kotikäynneillä huomioinut, että osa perheistä asuu hyvin vaatimattomissa oloissa. Toiset perheet lämmittävät asunnostaan esimerkiksi vain yhden tai kaksi huonetta, jos heillä edes on useampia huoneita, mutta toisilla perheillä on iso talo ja kaikki huoneet lämmitettyinä. Sydäntäsärkevintä on tavata yksinasuva iäkäs mummo, jolla on paljon ongelmia terveyden kanssa, ei juoksevaa vettä ja isossa talossa vain yksi huone, joka hänellä on varaa lämmittää. Kaikilla vanhuksilla Kroatiassa ei ole kunnon eläkettä, joten he ovat sosiaaliturvajärjestelmän ulkopuolella ja tukeutuvat lähes täysin oman perheensä apuun.

Harjoitteluni aikana olen saanut itsevarmuutta puheiden pitämiseen ja ylipäänsä opettamiseen. Vietin toisen suomalaisen harjoittelijan kanssa kaksi viikkoa Serbiassa harjoitteluohjaajani ystäväperheen luona, jossa molemmat vanhemmista ovat pappeja. Vierailu oli osa harjoitteluani, joten pidin yksin kahden viikon aikana lähemmäs kuusi puhetta ja opetusta seurakuntalaisille, joiden lisäksi ohjasimme kaksi nuorteniltaa ja nuoret halusivat järjestää kanssamme vielä yhden ylimääräisen illan ennen lähtöämme. Olen pitänyt opetuksia myös Kutinassa, sillä olen ohjannut raamattupiirin, lastenkerhoja ja lukenut pienille lapsille satuja Raamatusta. Harjoitteluni aikana olen huomannut myös sen, että en ole niin toivoton lasten kanssa kuin olen pelännyt. Pienten lasten kanssa en edelleenkään työskentelisi, mutta isompien lasten kanssa olen huomannut olevani taitavampi kuin olen aikaisemmin kuvitellut. Olen pystynyt vetämään tunnin mittaisia opetuksia heille ja he ainakin ovat vaikuttaneet kiinnostuneilta ja jälkeenpäin tyytyväisiltä. Se on ollut erittäin ihana huomata!

Kotikirkkoni Stara Pazovassa, Serbia.

Katu Belgradissa, Serbia.

Kaksi suomalaista (+ paikallinen ja koira) Novi Sadissa, Serbia.

Belgrad.

Taloja Tonavan varrella, Belgrad.

Suomalaiset sovittavat slovakialaisia kansallispukuja.

Omenapiirakan leipomista.

Harjoitteluaikanani viettämät kaksi viikkoa Serbiassa olivat äärimmäisen tärkeitä ja opettavaisia. Sen lisäksi, että olen joutunut astumaan oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja pitämään puheita englanniksi ja opettamaan, olen saanut elää Serbiassa asuvan slovakkiperheen kanssa. Koen, että asumismuoto oli erinomainen tapa päästä sisälle paikalliseen kulttuuriin. Osallistuin puheiden ja opetusten pitämisen lisäksi erilaisiin kerhoihin ja isäntäperheeni isä kertoi minulle ja toiselle suomalaiselle harjoittelijalle paljon paikallisesta historiasta ja esitteli meille Serbiaa. Pääsimme jopa paikalliseen televisio-ohjelmaan, mutta onneksi se näytettiin vain kuvauskaupungissa, ei koko Serbiassa!

Elämä kroatialaisessa luterilaisessa kirkossa eroaa mielestäni hyvin paljon siitä, mitä se on Suomessa. Kutinan seurakunta on monin verroin pienempi kuin oma seurakuntani Vantaalla ja tämä näkyy myös seurakunnan toiminnassa. Kerhoja on Kutinassa vain muutama, kaikki niistä ovat aina samoissa tiloissa ja niissä käy lähes poikkeuksetta samat ihmiset. Se tuntuu hyvältä, koska koen tuntevani lähes kaikki aktiiviseurakuntalaiset ja jopa vähän niitä, jotka käyvät vain jumalanpalveluksissa! Erona Suomeen koen sen, että ihmiset täällä Kutinan seurakunnassa keskustelevat paljon enemmän Jumalasta kuin mitä olen suomalaisista kerhoista huomannut. Uskon, että koska Kutinan luterilaisessa seurakunnassa on niin vähän seurakuntalaisia, heidän joukossaan ei juuri ole tapakristittyjä, vaan kaikki seurakuntalaiset ovat uskossa. Uskonnollisten keskustelujen lisäksi olen huomioinut, että ihmisten kanssa keskustelu on muutenkin vilkkaampaa Kroatiassa kuin Suomessa. Kynnys puhua tuntemattomille on matalampi ja esimerkiksi jumalanpalveluksiin saavuttaessa tapana on tervehtiä erikseen kaikkia seurakuntalaisia ja koskettaa heitä vähintäänkin olkapäälle, jos halaaminen ei tunnu omalta tai ihminen on entuudestaan tuntematon. Kroatiassa oppimani keskustelutaidot ovat ehdottomasti yksi asia, jonka tuon mukanani Suomeen. Olen täällä oppinut myös ottamaan fyysistä kontaktia ihmisiin vapaammin, sillä useimmat mummut haluavat suukotella poskille ja kuten sanottu, vähintään olkapäähän koskettaminen on suositeltavaa. Näin ollen peruskättely ei välttämättä ole kaikkein paras tapa olla kontaktissa paikallisiin, vaikka ei sitäkään epäkohteliaana pidetä. Koskettaminen on erityisen hyvä tuoda Suomeen, koska usein suomalaiset eivät edes muista, milloin he ovat halanneet rakkaitaan viimeksi. Koskettaminen ei Suomessa ole kaikille itsestään selvää. 

Kaikkien hyvien puolien lisäksi harjoittelussani on ollut myös huonoja puolia. Olen jatkuvasti kamppaillut itseni kanssa siitä, teenkö tarpeeksi ja olenko tarpeeksi hyvä. En koe, että osaan englanniksi olla täysin oma itseni samalla tavalla kuin suomea puhuessani ja erityisen hankalaksi olen kokenut mukaan pääsemisen tietyissä asioissa. Kielimuuri on välillä ongelma. Jos vastapuoli ei ymmärrä ollenkaan englantia, olemme pahimmillaan jääneet vain tuijottamaan toisiamme ja molemmat katsomme hädissämme ympärillemme ja etsimme jotakuta, joka voisi toimia tulkkina välissämme. Aina emme löydä ketään ja silloin vain yritämme hymyillä ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Koen, että minun pitäisi vielä kehittää tapojani kommunikoida asiakkaiden kanssa, jos yhteistä kieltä ei tunnu löytyvän. Kaikissa harjoitteluissa on kuitenkin omat huonot puolensa, joten en anna niiden lannistaa itseäni. Kaiken kaikkiaan harjoittelu on ollut hyvä ja äärimmäisen opettavainen! Olen äärimmäisen kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen saanut täällä kokea ja kaikista niistä uusista ystävistä, joita olen saanut. Olen myös nähnyt paljon uusia kaupunkeja: Stara Pazova, Novi Sad, Belgrad, Zagreb, Crikvenica... Ihan vain muutamia nimetäkseni. Suosittelen ulkomaille lähtemistä kaikille, jotka siitä haaveilevat!

Zagreb, Kroatia!

Zagreb.