Vinkkejä Aurinkorannikolle

Sari Hirvonen 

Diakonia amk Helsinki

Sosionomin kv-harjoittelu

Asociasión Finlandesa Costa del Sol

Kevät 2016

ASUMINEN

On hyvä miettiä etukäteen, mitä pitää asumisessa tärkeänä, mistä voi OIKEASTI luopua ja mistä ei. Voiko asua solussa tai jonkun kanssa 3 kuukautta vai arvostaako yksityisyyttä? Tai kenties pelottaako yksinolo? 3 kuukautta on pitkä aika ja asumisen miettimiseen kannattaa käyttää hieman aikaa ja sopivan asunnon etsimiseen energiaa.

Espanjassa saattaa olla hieman eri käsitys, mitä tarkoittaa ”hyväkuntoinen ja remontoitu, täysi varustus ja uima-allas. Asuntoesitteet ovat lähes poikkeuksetta hyvin koristeellisia, joten ei ole tyhmää kysyä etukäteen ihan pienempiäkin yksityiskohtia. Paras olisi tietenkin, jos joku pääsisi asuntoa etukäteen katsomaan. Vuokrasopimuksen voi allekirjoittaa vain kuukaudeksi eteenpäin, jos asunto vähänkin epäilyttää. Tosin sitten asunto ei välttämättä ole enää vapaa kuukauden jälkeen, mutta kyllä Aurinkorannikolla asuntoja löytää, kun vähän pääsee paikkaan sisälle ja löytää asuntomarkkinat. Aluksi voi tulla asumaan esim. hostelliin ja etsiä paikan päältä sopiva asunto.

Hyvä on myös selvittää, onko asunnossa lämmitys/ilmastointi, kuuluuko vuokraan vesi ja sähkö. Sähkö on Espanjassa kalliimpaa kuin Suomessa ja esim. lämpimän veden kulutus tai lämmitys nostaa sähkölaskua mukavasti. Vesi lämmitetään usein lämminvesivaraajalla, joten jos asuntoa jakaa useampi henkilö, on hyvä ottaa huomioon, että lämmintä vettä ei ehkä riitä kaikille, jos peräkkäin suihkussa käydään.

Ilmanvaihto ei ole sama kuin Suomessa ja home kuuluu Espanjan asuntoon ikävän usein. Jos on kovin herkkä homeitiöille, kannattaa asunnon valinnassa olla erikoisen tarkka.

Torakka kuuluu Espanjan elämään, kuin veitsi voihin, mutta siisteydellä ja pienillä nikseillä niitä voi yrittää pitää loitolla. Itse pesin lattiat ammoniakilla ja pidin kaikki ruuat visusti piilossa ja peitettynä. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta laakerinlehti kuulemma pitää ötökät loitolla.

ILMASTO

Itse saavuin Espanjan Aurinkorannikolle tammikuussa, mikä on heilläkin talvikuukausi. Lämmintä vaatetta on siis syytä varata, illat, yöt ja aamut voivat olla hyvinkin viileitä. Itselläni oli käytössä päivisin t-paitaa ja iltaisin pipoa ja toppatakkia J Sateen ja myrskyjen mahdollisuus on, ihan niin kuin hellepäivienkin. Sää voi antaa mitä vain; hellettä, hallaa, kovaa tuulta, sadetta, myrskyä ja leutoa.

Asunnot ovat viileitä ja lattiat kylmiä. Siksi on hyvä, jos asunnossa on ilmalämpöpumppu tai sähköpatteri. Ilmat lämpenevät huhtikuun aikana ja silloin voi jo miettiä, olisiko asunnossa tarpeen ilmastointi tai edes tuuletin.

3 KUUKAUTTA ON PITKÄ AIKA

3 kuukautta ulkomailla on pitkä aika, varsinkin jos muu perhe on Suomessa. Ikävä perhettä ja ystäviä kohtaan saattaa muodostua aivan erilaiseksi kuin muutaman viikon lomareissun aikana. Toisaalta, on myös hyvä huomata, mikä on tärkeää ja mitä kaipaa. Oman elämäntilanteen tulisi olla vakaa ennen harjoitteluun lähtöä, eikä ongelmia kannata lähteä ulkomaille pakoon. Niitä kun ei yleensä pääse pakoon, vaikka maailman ympäri matkustaisi.

Kärsivällinen, avoin ja utelias asenne on avuksi. Kolmeen kuukauteen mahtuu varmasti monenlaisia tunteita ja itsestään oppii todennäköisesti aivan uusia asioita, jos on ensimmäistä kertaa näin pitkällä pestillä. Itse en vaihtaisi yhtäkään hetkeä pois, sillä ilman niitä, minulla ei olisi näitä kaikkia kokemuksia, mitkä muovaavat meitä koko ajan ihmisinä. Vaikeuksien voittaminen lisää itsevarmuutta. Suosittelen kv-vaihtoa kaikille vähänkin asiasta kiinnostuneille. Tarvittava etukäteistieto maasta, harjoittelupaikasta, työtehtävistä ja muista käytännön asioista helpottaa sopeutumista vieraalle maalle.

Enemmän kokemuksia tästä linkistä:

http://espanjanvaihto.blogspot.com.es/?spref=fb

Oppimiskokemuksia Espanjasta

Sari Hirvonen

Diakonia amk Helsinki

Sosionomin työharjoittelu asiakastyössä

Kv-vaihto Espanjassa
Asociación Finlandesa Costa del Sol

Kevät 2016

Alun hankaluuksia

Harjoitteluni varmistui lokakuussa ja jo tammikuussa olin harjoittelemassa. Tulin mukaan siis viime tingassa. Haastattelu käytiin kv-koordinaattorin kanssa puhelimessa ja joitain sähköposteja vaihdettiin harjoittelupaikan kanssa. Olin harjoittelupaikassani ensimmäisen kuukauden ainoa opiskelija. En ollut saanut kovin kattavaa kuvaa työtehtävistä (kyselyistäni huolimatta) joten aluksi hieman yllätyin, koska toimenkuvani oli erilaisten jumpparyhmien ja karaoken vetämistä ja keittiöapulaisen työtä. Tietoiskuja toivottiin aiheista, mitkä eivät liittyneet suoranaisesti opintoihini (mm. ravitsemus ja terveys). Itse en kuitenkaan täysin hylännyt opintojani, vaan pidin tietoiskuja omiin opintoihini liittyvistä teemoista (esim. eläköityminen, yksinäisyys, ikääntyminen ja alkoholi). Keittöapulaisen työt otin alussa puheeksi, koska näistä oli jo koulussa puhuttu ja veivät kohtuuttomasti aikaani. Sovimmekin työpaikan kanssa, että olen keittiössä vain jos on erityinen tarve ja juhlailtoina.

Pienenä sivuhuomautuksena: asuntoni osoittautui painajaiseksi. Kulttuurishokki ja monet yllätykset löivät kasvoille yllättävänkin paljon alussa ja mietin jo, että miten jaksan kolme kuukautta. En ollut ensimmäistä kertaa maailmalla työharjoittelussa, mutta alku oli täällä todella hankalaa.

Olin yhteydessä somen välityksellä ystäviini Suomessa, joilta sain paljon tukea. Tämän lisäksi kirjoitin blogia. Siitä tuli aluksi päiväkirjamainen, johon purin tuntojani. Blogini oli kuitenkin julkaistu omalla ja koulun fb-sivulla ja ihan aiheesta ohjaava opettaja muistutti minua blogin julkisuudesta. On totta, että oma henkilökohtainen päiväkirja on eri asia kuin julkinen blogi. Siinä oli minulle hyvä oppi ja muistutus, ja muutin blogiani tämän jälkeen. Kaikeksi onneksi osallistuin harjoittelun aikana e-osaamisen verkkokurssille, joten sain lisätietoa tekstin ja kuvien julkaisemisesta, blogin kirjoittamisesta ja sen julkisuudesta.

Ensimmäisen kuukauden aikana ei varsinaista ohjauskeskustelua ollut koulun tai harjoittelupaikan kanssa. Suhtauduin ristiriitaisiin ajatuksiini kuitenkin loppujen lopuksi kärsivällisesti. Tiedän kokemuksesta, että uuden opettelu ja epämukavuusalueelle meneminen saavat aluksi aikaan vastustusta. Pidin myöskin mielessä, että tämäkin on prosessi, missä on varmasti eri vaiheita ja hankalan alun jälkeen tulee yleensä tasaantumisvaihe. Itsestään, omista tuntemuksistaan ja niiden kanssa selviämisestä oppii paljon, kun jatkaa siitä huolimatta, vaikka tuntuisikin ikävälle. Toisten opiskelijoiden tulon jälkeen opin myös, miten tärkeää on vaihtaa ajatuksia toisten samassa tilanteessa olevien kanssa ja vertaistuen voiman arvostus lisääntyi entisestään.

Harjoittelun aikana tulleet epäkohdat ja mietityttävät asiat kannattaa ottaa heti puheeksi hyvässä hengessä. Itse kävimme tällaisen keskustelun Skypen välityksellä, missä oli meidän opiskelijoiden lisäksi läsnä ohjaava opettaja ja harjoittelun ohjaaja. Myös myöhemmin otimme rohkeasti puheeksi ohjauskeskusteluissa meitä mietityttäneitä asioita. Tämä ei aina tarkoittanut sitä, että asiat olisivat muuttuneet tai lakanneet mietittämästä, mutta asioiden puheeksi otto ennen kuin niistä tulee itseään suurempia kannattaa aina.

Työharjoitteluun ja tavoitteisiin liittyviä ajatuksia

Harjoittelupaikkani työnkuva ja tavoitteet sosionomin harjoittelun osalta eivät mielestäni vastanneet juurikaan toisiaan. Kokemukseni mukaan harjoittelupaikan tarve on enemmän ravintola- tai terveysalan opiskelijoissa (esim. fysio- tai ravintoterapeutti). Erilaisten ryhmien ohjaaminen on toki tärkeää sosionominkin työsarkaa, mutta harjoittelua ohjasi lähes kokonaan harjoittelupaikan tarpeet, ei opiskelijan omat tavoitteet. Sosiaalialan toiminnoille ja ryhmille ei tahtonut löytyä tilaa tai kiinnostusta. Oma ammatillinen osaamiseni ei lisääntynyt ko. harjoittelupaikassa, vaikkakin näkemys tuon kaltaisen yhdistystoiminnan ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta vahvistui. Ihmiset tarvitsevat toisiaan ja varsinkin vieraalla maalla tämä tarve korostuu. Yhdistäviä tekijöitä tarvitaan, toisaalta kuitenkin ympärillä olevaan yhteiskuntaan intregroitumista ei tulisi unohtaa – monilla näin on kuitenkin käynyt, eikä heillä ole Espanjassa kuin suomalaisia kontakteja, eivätkä he välttämättä puhu kuin suomea vaikka olisivat asuneet jo vuosikymmeniä Espanjassa joko kokonaan tai osittain. Yhdistyksen järjestämät harrastuspiirit ja tilaisuudet luovat kuitenkin vahvan perustan yhteenkuuluvuuden tunteelle, ystävyyksien löytymiselle ja mahdollisuudelle harrastaa jotain mielekästä.

Myös sukupolven vaihdos on nähtävissä yhdistyksen toiminnassa; nyt tulevat eläkeläiset elävät jo erilaista elämää, kuin aiemmin Espanjaan tulleet. Uudet tulijat ovat jo valmiiksi kansainvälisiä, puhuvat kieliä, harrastavat jo valmiiksi paljon ja kaipaavat ehkä erilaista toimintaa, kuin mihin aiemmin on totuttu. Tämä vaatii yhdistykseltäkin paljon, jotta se voi vastata tulevaisuuden haasteisiin ja hankkia uusia jäseniä, mitä se toimintansa ylläpitämiseksi tarvitsee.

Toisaalta Aurinkorannikolla asuu myös suomalaisia, jotka eivät osallistu erityisesti mihinkään suomalaisen yhdistyksen tai seurakunnan toimintaan, vaan elävät omaa elämäänsä ja käyttävät espanjankielisiä palveluita. Sain harjoitteluni aikana käsityksen siitä, millaista on asua ulkomaalaisena vieraassa maassa, mutta toisaalta vahvistui myöskin se käsitys, että tarinoita, kokemuksia ja tarinoita on niin monta, kuin on ihmisiäkin. Ei ole yhtä muottia, mihin Espanjassa asuvat ulkomaalaiset voisi laittaa.

Eniten harjoitteluuni liittyvää ja sosiaalityön näkökulmaa sain keskustelemalla ihmisten kanssa ja vierailemalla muissa alueella toimivissa yksiköissä. Sain kuulla ihmisiltä tuntikaupalla kertomuksia harjoittelupaikkani historiasta (ensi vuonna 40 vuotta), sen varrella sattuneista kommelluksista ja erimielisyyksistä. Eläkeläiset kertovat myös mielellään omaa historiaansa ja kuuntelin yhden jos toisenkin kertomusta lapsuuden kodistaan Espanjan lämpöön. Tarinoita on niin monia kuin on kertojiakin ja niille kannattaa avata korvansa. Niistä voi oikeasti oppia ja ne auttavat taas muistamaan, mikä oikeasti on tärkeää. Harvoin ne ovat raha ja maine. Lisäksi monilla tuntui olevan tarve sille, että joku oikeasti kuunteli ja oli kiinnostunut heidän asioistaan. Yksinäisyys on täälläkin tosiasia ja ihmisen tarve jakaa kokemuksiaan toisen ihmisen kanssa ei katoa mihinkään, vaikka maata vaihdetaan.

Näiden lisäksi sosiaalityön kaltaista työtä tein auttamalla ihmisiä myös vapaa-ajallani, kun he sitä pyysivät. Esimerkkeinä aivohalvauksesta toipuvan miehen luona kävin auttamassa uuden tietokoneen ja nettiliittymän asentamisessa. Lievästi muistisairaan naisen kanssa lähdin Malagaan ostosreissulle, koska hän ei sinne yksin uskalla lähteä. Kävimme myös myöhemmin pienempiä reissuja, joihin hän minua pyysi. Kaksiraajahalvaantuneen miehen, joka liikkui yhden kepin varassa, seuraksi lähdin useasti ”kävelyturvaksi”, kun hän meni maksamaan vuokraa tai käymään pankissa. Useat eläkeläiset maksavat vuokransa vielä suoraan vuokranantajalle, eivätkä he käytä internetiä pankkiasioiden hoitamiseen. Internetistä etsin tietoa heidän kanssaan ja opastin tietokoneen käytössä. Näitä kohtaamisia oli useita, ja minuunkin tarttui ”kaikki auttavat toisiaan” –asenne, eikä sen loppujen lopuksi ollut väliä, tapahtuiko se vapaa-ajalla, koska tapaamiset olivat antoisia molemmin puolin. Myös itse sain apua, esimerkiksi silloin, kun minulla oli hankaluuksia asunnon kanssa ja jouduin vaihtamaan asuntoa kesken harjoittelun. Verkostoituminen suomalaisten kesken oli helppoa.

Suomalaisen seurakunnan ja turistikirkon pappien tapaamiset olivat hyvin hedelmällisiä, koska heillä oli hyvin selkeä kuva sosiaalisista ongelmista Espanjan suomalaisten keskuudessa ja he tekivät papin työn lomassa myös sosiaalityötä. Lisäksi vierailut muiden alueella toimivien toimijoiden luona antoivat lisäperspektiiviä Espanjan elämään suomalaisittain.

Harjoittelun alussa määritellyt tavoitteet toteutuivat kuitenkin, kun itse näki hieman vaivaa ja käytti mielikuvitusta niiden toteuttamiseksi. Sosiaalisten ongelmien kartoitus tapahtui haastattelemalla ja keskustelemalla, varsinaiseen sosiaalityöhön ei harjoittelu antanut mahdollisuuksia.

Ammatillinen näkökulma

Espanjassa ei ole varsinaista sosionomin koulutusta ja työtä. Sosiaalityötä tekevät ovat sosiaalityöntekijöitä. Lisäksi kirkko, seurakunta ja erilaiset järjestöt tuovat tärkeän lisän moneen sosiaalihuollon palveluun (esim. lastenkodit, päihdekuntoutus, asunnottomien palvelut). Sosiaalitoimistoja on, mutta sosiaaliturva, varsinkaan taloudellinen tuki ei ole Suomen tarjoaman sosiaaliturvan tasoista. Espanjassa perhe ja suku ovat selvästi tärkeämpiä tukiverkostoja, eikä yhteiskunnan apua odoteta samoin kuin Suomessa. Tässä on sekä hyvät että huonot puolensa; järjestelmä ehkä kannustaa yrittämään enemmän ottamaan vastuuta omasta elämästään, toisaalta, jos yrityksistä huolimatta elämänhallinta ja taloudelliset vaikeudet haittaavat yksilön arkea, on tukea hankala, miltei mahdotonkin saada. Ihminen voi siis jäädä täysin oman onnensa nojaan, jos hänellä ei ole sukua auttamassa.

Suomalaiset ovat toivoneet Aurinkorannikolle omaa sosiaalityöntekijää yms. työntekijöitä heitä palvelemaan. Tarve on helppo ymmärtää, ja yhteiskunnan apuun ja tukeen tottuville suomalaisille toive on varmasti täysin luonnollinen ja ongelmat ovat vieraassa maassa ihan samat kuin kotimaassakin. Lisäksi yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne voi herättää vielä voimakkaampia turvattomuuden ja avuttomuuden tunteita. Yksi näkökulma on kuitenkin myös se, että ollaan vieraalla maalla, mihin on vapaaehtoisesti tultu ja jos odottaa Suomen kaltaisia palveluja, voi niitä Suomesta käydä hakemassa. On hyvä miettiä, kenen intressien mukaista olisi tuoda Suomen palvelut vieraalle maalle ja miksi Suomen yhteiskunnan olisi maksettava palvelujen tuottamisesta esim. Espanjaan. Suomalainen sosiaalityöntekijä, jonka palkan maksaisi Suomi ei myöskään saisi Espanjassa toimia sosiaalityöntekijänä, jolla olisi viranomaisvaltuudet tai päätäntävaltaa. Tarve olisi lähinnä sosionomille tms. joka osaisi kielen, tuntisi Espanjan sosiaali- ja terveysjärjestelmän ja osaisi ohjata asiakkaita oikeaan paikkaan. Espanjassa on hoitoa, tukea ja apua saatavilla – espanjalaisen mallin mukaan.

Seurakunnan ja diakoniatyön tämän vuoden tavoitteena onkin kartoittaa Aurinkorannikon sosiaalipalveluita, joita myös kaupunkiin kirjautuneet suomalaiset voivat käyttää. Näistä olisi tarkoitus saada aikaan kattava lista yhteystietoineen, jotta jokainen seurakunnan, yhdistyksen tms. parissa työskentelevä osaa ohjata apua tarvitsevan suomalaisen oikeaan osoitteeseen, missä siis palvelu tapahtuu lähes poikkeuksetta espanjaksi. Jos ei kieltä osaa, voi palkata suomea ja espanjaa puhuvan tulkin, joita täällä Aurinkorannikolla on useita. Integroituminen yhteiskuntaan vaatisi käyttämään sen maan palveluja ja kieltä, missä ollaan. Olisiko kuitenkin integroituminen parempi vaihtoehto, kuin suomenkielisten ja –laatuisten palvelujen vaatiminen Espanjaan? Asiaa voi pohtia monelta kannalta.

Espanjassa oloaika auttoi toisaalta arvostamaan Suomen kattavaa sosiaaliturvajärjestelmää, missä yhteiskunta auttaa niitä, ketkä eivät omin voimin selviä. Toisaalta espanjalaisten tuki perheiden ja suvun kesken sai miettimään, miten paljon yhteiskunnan vastuunotto ja esilletulo Suomessa on sallinut lähiverkoston ajautumisen kauemmas. Molemmissa järjestelmissä ja kulttuureissa on hyvät puolensa, enkä näe, että kumpikaan olisi toistaan parempi tai huonompi. Kulttuurit ovat erilaisia, ja sitä tulisi kunnioittaa ja nähdä ne enemmänkin rikkautena.

Kolme kuukautta on riittävän pitkä aika, jotta pääsee kunnolla sisälle elämänmenoon vieraassa maassa. Ennakkoluulottomuus, positiivinen ja utelias asenne auttavat varmasti eteenpäin. Se, että meillä Suomessa on asiat usein paremmin, ei tarkoita sitä, että asiat pitäisi hoitaa automaattisesti toisella tavalla vieraassa maassa. Toisen kulttuurin ja tavan tehdä työtä kunnioitus on tärkeää. Espanja on kuitenkin EU-maa, toisaalta hyvin samankaltainen, mutta kuitenkin erilainen. Ihminen ja ihmisen arvo on aina sama – maasta riippumatta.

Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä ammatillisena näkökulmana huomasin, miten tärkeää työpaikalla on tiedonkulku, ihmisten ystävällinen ja tasapuolinen kohtelu ja vaikutusmahdollisuudet. Jos näissä on ongelmia, niin työyhteisö voi yleensä huonosti. Työpaikalle tuleviin opiskelijoihin tulisi suhtautua kiinnostuksella ja tietää pääpiirteittäin, mitä he opiskelevat ja mitkä heidän tavoitteensa ovat harjoittelun suhteen. Harjoittelijoita ei tulisi käyttää pelkästään itsenäisenä työvoimana ja toiminnan pyörittäjänä, vaan auttaa heitä oppimaan uutta ja tuomaan oppimaansa käytäntöön. Vastuu ja itsenäiset työtehtävät voivat tulla kyseeseen harjoittelun edetessä ja ohjaajan sekä opiskelijan näin yhdessä sopiessa. Ammatillisesta näkökulmasta terve työyhteisö vaatii avoimen ilmapiirin, missä on mahdollisuus siihen, että hankalatkin asiat otetaan puheeksi esim. viikkopalavereissa ja pohditaan yhdessä niihin ratkaisuja. Näin voisi estää ”kuppikuntien” syntymisen ja epäterveen työyhteisön, missä työpaikkaan sitoutumien on huonoa ja työsuhteet jäävät yleensä lyhyiksi. Omasta mielestäni sosionomin työsarkaa on myös huomioida työyhteisöä ja kannustaa luomaan avoin, keskusteleva ja yhteistyökykyinen ja –haluinen ilmapiiri ja tämä näkökanta vahvistui harjoittelun aikana entisestään, minkä pyrin pitämään mielessä, kun siirryn opiskelijan roolista taas työyhteisön jäseneksi.

Lopuksi:

Kv-vaihto antoi taas kerran rutkasti lisää itseluottamusta ja vahvisti entisestään tunnetta, että opiskelen oikealle alalle. Vaikka suhtauduin ajoittain kriittisesti harjoittelupaikkaani, niin suurin kritiikki kohdistui kuitenkin itseeni. Jouduin useasti pohtimaan, onko minusta tähän ja mitä voisin tehdä toisin. Oman itsensä voittaminen ja ammatillisuuden säilyminen joka paikassa vahvistivat sekä omaa että ammatti-identiteettiä. Sain rutkasti tilaisuuksia harjoitella vaikeidenkin asioiden puheeksiottoa työyhteisössä. Puheeksiotossa oli olennaisinta se, että se tehdään tarpeeksi ajoissa, oikealla tavalla ja pyritään etsimään yhdessä ratkaisuja tai muita toimintamalleja.

Työharjoitteluni tapahtui suomalaisten keskuudessa, mutta silti Espanjassa. Harjoittelu auttoi avaamaan silmiä sille, millaista on olla imigranttina ja mitä kaikkea siihen voi liittyä. Ymmärsin myös yhteenkuuluvuuden syvällisemmän tarpeen. Toisaalta maassa asuu myös suomalaisia, jotka eivät ole kiinnostuneita olemaan yhteydessä toisten suomalaisten kanssa. Tapoja on niin monia, kuin on ihmisiäkin, eikä ole yhtä kaavaa, miten suomalainen elää vieraassa maassa.

Suomessa kirjoitetaan usein Aurinkorannikolla elävistä suomalaisista, jotka alkoholisoituvat ja heidän elämänhallintansa heikkenee. Harvoin kirjoitetaan niistä suomalaisista, jotka elävät ihan normaalia elämää Aurinkorannikolla, työskentelevät, harrastavat, käyvät koulua ja viettävät rauhallisia eläkepäiviä. Koko kirjo mahtuu Aurinkorannikolla asuviin suomalaisiin, aivan samalla tavalla kuin Suomessakin. On ongelmia, mutta on myös niitä, jotka elävät unelmaansa, tavallista perhe-elämää ja tavallista espanjalaista arkea. Harjoittelupaikassani oli lähinnä heitä, joilla ei ollut ongelmia elämänhallintansa kanssa ja he elivät hyvinkin aktiivista eläkeläisen elämää joko Suomen ja Espanjan välillä tai kokonaan Espanjassa.

Joillakin adjektiiveilla kuvatakseni kv-vaihto oli ristiriitainen, mielenkiintoinen, hämmentävä, ihana, erikoinen, hauska, avartava, sekava, ainutlaatuinen, opettavainen. Ehdottomasti kannattava.

Työtehtäviä:

-       vesijumpan suunnittelu ja ohjaus

-       kuntojumpan suunnittelu ja ohjaus

-       toiminnalliset menetelmät –ryhmän suunnittelu ja ohjaus (oma)

-       kävelykaveri-toiminta (oma)

-       ”oletko uusi” –toiminnan suunnittelu ja toteutus (oma)

-       karaoke-emäntänä toimiminen

-       tietoiskujen, tietokilpailujen yms. muiden leikkimielisten kisojen suunnittelu ja pitäminen

-       lipun- ja arpojenmyynti tapahtumissa

-       avustavat keittiö- ja saliemännän työt

-       juhlien ja tempausten suunnittelu ja toteutus

-       mainosten suunnittelu ja teko

-       terveyspisteessä työskentely (verenpaine ja –sokeri)

-       atk-apu

-       jäsenistöön ja muihin suomalaisiin tutustuminen ja haastattelut

-       säännöllinen espanjan kielen kurssiin osallistuminen

Työaikaan 38 h/vko sisältyvät työtehtävien lisäksi:

-       vierailut ja haastattelut muiden toimijoiden luona

-       kulttuuriin tutustuminen

-       haastattelut ja auttaminen varsinaisen työajan ulkopuolella (tarkempi kuvaus blogissa)

-       blogin kirjoittaminen

-       ohjauskeskustelut ja suunnittelupalaverit koulun ja harjoittelupaikan sekä muiden opiskelijoiden kesken

-       muut harjoitteluun liittyvät koulutehtävät

-       ammatillinen kriittinen reflektio

Muihin alueen toimijoihin tutustuminen:

-       Suomela – Suomiyhdistys Los Pacosissa

-       Benalmadenan suomalaiset

-       Suomalainen koulu

o   koulukuraattori Henna Kinnunen

-       Suomen evankelisluterilainen seurakunta

o   Torrentupa Torremolinos

o   Seurakuntakoti Fuengirola

o   Pacosintupa Los Pacos

o   pappi Kaisa Salon haastattelu

o   osallistuminen omaishoitoryhmään

-       Suomalaiseen AA-kokoukseen osallistuminen Torremolinoksessa

-       Aurinkorannikon turistikirkko

o   turistipastori Jorma Uimosen haastattelu

-       Andacare – kotipalvelu Fuengirola

o   toiminnanjohtajan tapaaminen

-       Casa Angelito

o   opiskelijatapaaminen

-       Suomenkielinen jumalanpalvelus

o   San Miguelin kirkko Torremolinoksessa

o   Turistikirkko Fuengirolassa

Retket ja kulttuuriin tutustuminen:

•        Malagan vanha kaupunki ja linnoitus

•       Ronda

•        Sierra Nevada

•         Mijas

•        Alhama de Granada

•        Laskiaisretki Torre del Mar’iin

•        Riogordo – Kärsimysnäytelmä

•        Semana Santa kulkueet Torremolinoksessa

•       Torremolinoksen ja Benalmadenan vuoret

• Córdoban kaupunki ja La Mesquita moskeija-katedraali

•    Nerjan tippukiviluolat ja Balcón de Europa

Enemmän vaihdosta ja vaihdon vierestä kuvineen seuraavasta linkistä:

http://espanjanvaihto.blogspot.com.es/?spref=fb